Contents that have the tag: "vaikuttaminen"

Contents

added to this topic, including challenges, vision and ideas

  • nuorten vaikuttamismahdollisuudet
    Nuorten vaikuttamismahdollisuuksista.
  • Nuorille lisää vaikutusmahdollisuuksia sosiaalisen median avulla!
    Yhteiskunnallisten päättäjien tulisi tutustua sosiaalisessa mediassa käytäviin keskusteluihin.
  • Nuoret vaikuttamaan
    Nuorilta saattaa puuttua kanava saada äänensä kuuluviin. Osallisuus edellyttää, että yksilölle annetaan mahdollisuus toimia, keskeinen piirre on yksilön oma kokemus. Jotta nuori voi kantaa vastuuta, tulee hänen myös saada sitä. Aktiiviset kansalaiset eivät synny tyhjästä.
  • Nuorille vaikuttamispajoja
    Jotta nuoret voitaisiin saada ymmärtämään, kuinka tärkeitä he ja heidän mielipiteensä olisivat julkisemmissa vaikuttamoissa, heille voitaisiin järjestää jonkinlaisia työpajoja, joissa he pääsisivät vaikuttamaan chat-keskustelun keinoin ja harjoittelemaan aikuisen avustuksella vaikuttamista.
  • Musiikki helpottaa viestintää
    Joskus on erittäin vaikea kertoa omia mielipiteitään, ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Musiikin kautta on helppo ilmaista itseään, ymmärtää muita ja vaikuttaa laajemminkin.
  • Alaikäisten nuorten ääni kuuluviin?
    Suomessa erityisesti alaikäisten nuorten on vaikea saada äänensä kuuluviin ja tuoda mielipiteitään ja ajatuksiaan julkisesti esiin. Heillä ei myöskään ole mahdollisuutta vaikuttaa äänestämällä yhteiskunnan asioihin. Pitäiskikö tilannetta parantaa? Millaisia kanavia nuorisolle voisi tarjota julkiseen keskusteluun?
  • Nuorista aktiivisia kansalaisia mediavaikuttamisen keinoin
    Nuoria tulisi kannustaa tutustumaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja saada heidät entistä kiinnostuneimmaksi yhteisistä asioista kannustetamalla tutustumaan kansalaisjärjestöjen toimintaan, sekä ottaa opetukseen nykyistä enemmän mukaan mediavaikuttamisen menetelmiä, jotka sitovat oppiaineet todelliseen elämään.