Contents that have the tag: "johtajuus"
Contents
added to this topic, including challenges, vision and ideas
-
Johtajalta puuttuu johtajuuden halu
Johtajalla täytyy olla halua johtaa. Jos johtajalla ei ole itsellä motivaatiota työhönsä, hän ei myöskään voi kunnolla motivoida työntekijöitään. -
Palvelujen järjestäminen tulevaisuudessa
Innovaatioista on tulossa merkittävä tekijä palvelujärjestelmää uudistettaessa. -
Miten saavutetaan tasa-arvo työpaikalla, kun töissä on esimiehen läheisiä?
Joskus työpaikalla voi olla töissä esimiehen tuttavia tai sukulaisia. Hyvä johtaja kohtelee heitä täysin samalla tavalla, kuin muitakin työntekijöitään, mutta joskus käy toisin. -
Johtajan vaikeat valinnat
Oletetaan, että johtajan pitäisi irtisanoa yksi työntekijä ja mahdollisia vaihtoehtoja olisi kaksi. Toinen työntekijä tekee työnsä ajallaan, mutta on inhottu muiden työtovereiden sekä itsensä johtajan keskuudessa. Toisen henkilön työt ovat lähes aina myöhässä, mutta muut, myös johtaja, pitävät hänestä henk.kohtaisesti. -
Nainen johtajana
Monessa yrityksessä on nykyään nainen johtajana, ja enemmän miehiä alaisena. Ennen miehet olivat yleensä johtajia, ja naisia ei arvostettu tarpeeksi, mutta onneksi asia on muuttunut jo osassa maailmaa, mutta vielä löytyy maita, joissa naisia ei arvosteta. Stereotypiana on, että johtaja nähdään edelleen maskuliinisena. -
Johtaja, joka ei osaa ottaa vastuuta
Yrityksen johtajan tulisi johtaa yritystä ja kantaa siitä vastuu. Entä jos johtaja kuitenkin piiloutuu alaistensa taakse hankalan paikan tullen. Johtaja ei osaa tehdä päätöksiä eikä ota vastuuta hänelle kuuluvista tehtävistä. -
Johtamisen haaste
Johtajan ominaisuudet ja niiden kehittäminen. -
Luottamus esimiestyön onnistumisen edellytyksenä
Miten luottamus ihmisten välille syntyy ja miten sitä ylläpidetään. Mitä vaikeuksia luottamuksen puutteesta aiheutuu ja millaisia seurauksia luottamuksesta syntyy. -
Johtaja työskentelee toisessa toimipisteessä
Toiminnan kasvaessa ja toimipisteiden sijoittuessa eri paikkakunnille, ei johtaja pysty olemaan paikan päällä kaikissa toimipisteissä. -
Kuinka olla hyvä esimies alusta saakka?
Miten olla hyvä esimies työpaikalla kun alaiset tietävät asiat paremmin kuin hän? Miten esimies voi ottaa tilanteen haltuun, jos hänen täytyy kysellä työntekijöiltä mitä täytyy tehdä tai miten toimitaan ja pahimmassa tapauksessa alaiset joutuvat tekemään hänen töitään? -
Hyvän esimiehen ominaisuuksia?
Hyvältä esimieheltä vaaditaan lukuisia ominaisuuksia. -
Palvelun laadunhallinnan yhteneväisyys julkisella ja ykstyisellä sektorilla.
Yhteinen työväline palvelun laadunhallintaan julkisen ja yksityisen sektorin esimiestyöhön.