No linked challenges.
No linked visions.
Videopeleistä apua oppimiseen
Videopeleistä voi hyötyä sekä kielten opiskelussa että liikunnallisestikin.
Meneekö kaikki aika videopelien seurassa hukkaan vai voiko niistä todellisuudessa oppia jotakin?
90-luvulla, kun oma peliurani sai alkunsa, lähes kaikki pelit olivat englannin kielellä. Suomen kieltä ei siis juuri näkynyt, eikä sitä silti hirveästi näe vieläkään. Pelien tohinassa sitten pienenä poikana yritti ymmärtää ruudulla näkyviä tapahtumia, kuten sitä miksi ”Game over” –tekstin jälkeen ei saanutkaan enää jatkaa peliä siitä kohtaa mihin jäi.
Aikansa siinä kun pelasi erilaisia pelejä seikkailuista aivotyötä vaativiin pulmapeleihin, niin alkoi hieman jo ymmärtämäänkin vierasta kieltä.
Sitten kun englannin opiskelut ala-asteella alkoivat, oli pääkopassa jo valmiiksi englannin kielen alkeita ja lähtökynnys ei ollut niin korkealla, kun tiesi miltä englannin kieli näyttää ja kuulostaa. Ainakaan oma englannin kielen osaaminen ei siis olisi ilman pelien pelaamista sitä mitä se on nyt, ja koenkin että pelaamisesta oli suuri apu kielen opiskelussa.
Nykytekniikka mahdollistaa jo kaikilla suurimmilla pelikonsoleilla myös liikkeen tunnistamisen, joka avaa uusia ovia hauskalle liikunnalle ja innovatiivisemmille peleille; interaktiivisuus peleissä kasvaa kasvamistaan. Pieni hyppely television ääressä käy kevyestä urheilusta ja parhaimmillaan pistää hikoilemaan kunnolla. Tämä olisi hyvä ja hauskempi liikunnan muoto ainakin niille, jotka hieman vastahakoisesti suhtautuvat liikunnan harjoittamiseen.
Tämän päivän videopelit tulisi nähdä sekä viihteenä, joka tuo kanssapelaajat yhteen, mutta myös vaihtoehtoisen oppimisen apuvälineenä.
Olisiko mahdollista, että suuren hyödyn tarjoavat pelit voitaisiin tulevaisuudessa integroida osaksi koulujen opetussuunnitelmia mm. vieraiden kielien oppimisen avuksi?
Your idea/solution in one sentence: Videopelit osaksi koulujen opetussuunnitelmia vaihtoehtoisen opiskelun avuksi
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments
Koen että olen oppinut kirjoittamaan paremmin esim. englannin kieltä pelaamalla. Myös puhe on nykyään liitetty pelaamiseen, tämä on nopeampi tapa konmmunikoida, ja tässä oikeasti oppii puhumaan parempaa ja sujuvampaa kieltä. (tietenkin pohjalla koulun englanti) Minun nuoruudessani ei kouluissani käynyt vaihto-oppilaita tai itsellä ei ollut vaihto mahdollisuutta, tämän takia pelaaminen ja sen kautta kommunikointi vieraalla kielellä on edistänyt omaa kielipäätäni.
Haluaisin siis että pelaamista voitaisiin siis tulevaisuudessa kehittää niin että siitä voisi tulla joskus "oppiaineen" tapainen aihe koulupiireissä. Ei pakollinen mutta hyödyllinen tapa kehittää kielipäätä.