No linked challenges.
No linked visions.
Suunnitelmallisella esimiesvalmennuksella kohti yhtenäistä esimiestyötä ja yhteisöllisyyttä.
Organisaation johtamisen tulisi perustua sisäisen johtamisen yhtenäisyyteen, jota tuetaan esimiesvalmennuksella.
Esimiesvalmennus tukee organisaation strategian todeksi elämistä. Ennen valmennuksen aloittamista tulisi organisaation johdon päättää millainen on johtamis- ja esimiestyönmalli organisaatiossa sekä kuvata johtamisjärjestelmä, palaverikäytännöt ja sisäinen koulutusmalli.
Esimiesten säännöllinen valmennus tuo yhtenäisyyttä johtamisen tapoihin ja tukee yhteisten tavoitteiden asettamista, seurantaa ja arviointia sekä vahvistaa turvallisuuden tunnetta, luo yhteisöllisyyttä sekä kehittää ihmisten oman työn johtamista ja kehittämishalua. Esimiehille on tärkeää tavata vertaiset säännöllisesti, koska silloin he voivat jakaa kokemuksia ja oppia niistä sekä samalla vahvistaa yhteisiä tietoisia johtamis- ja esimiestyötapoja.
Esimiesvalmennuksen tavoitteena on strategian toteutuminen yhteisymmärryksessä kaikkien johtamiseen osallistuvien kesken. Myöhemmin valmennukseen voidaan ottaa mukaan koko henkilöstö tukemalla sen kasvua monipuoliseksi oman työnsä ammattilaiseksi. Hyvin organisoitu esimiesvalmennus tukee koko organisaation toimintaa, tavoitteita, tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta.
Opportunity: Yhtenäinen yhteisöllisyyttä toteuttava johtaminen
Threat: Hajanaiset yhteisöllisyyttä heikentävät johtamiskäytännöt
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments
OTSIKKO: Johtajuuden haaste henkilöstön osaamisen kehittämisessä ja uuden työvoiman kiinnittämisessä organisaatioon.
AVAINSANAT: johtaminen, oppiminen, kehittäminen
INGRESSI: Hyvin johdetussa työpaikassa oppiminen, kehittäminen ja osaaminen on yhteinen asia.
LEIPÄTEKSTI:
Huippuluokan työntekijöiden houkutteleminen ja sitoutuneen henkilöstön pitäminen organisaatiossa on johtamisen tulevaisuuden haaste. Muutoskyvyn kehittäminen ja kulttuurisesti monimuotoinen työvoima ovat todellisuutta.
Osaamista voi mielestäni kehittää siten, että työpaikkakokouksiin henkilöstö alustaa ajankohtaisen ongelman tai työstä nousseen idean pohjalta lähdekirjallisuuteen nojaavan infon. Tämä tieto jaetaan yhdessä kokouksessa reflektoiden ja parhaista käytännöistä valitaan omaan työhön sopiva menetelmä, jota yhdessä sovitusti toteutetaan. Kokouksen kulusta ja ideoista pidetään kirjaa, jotta myös heikot signaalit tulee dokumentoitua. Niistä voi tulevaisuudessa löytyä ratkaisumalleja ja jatkojalostaen toimivia käytänteitä.
Tässä on perusajatuksena elinikäinen oppiminen. Oppimisen ja kehittämisen merkitys yrityksen toiminnassa haastaa johtajuuden muutokseen. Kansainvälistyminen tuo mukanaan arvojen tarkastelun tärkeyden.
Keskeinen tekijä nykyaikaisissa oppimisstrategioissa on henkilöstön ominaisuudet,
osaaminen ja motivaatio. Seuraavan johtajasukupolven tunnistaminen ja kehittäminen on yksi tärkeistä organisaation kehittämisen alueista.
Mahdollisuus: Innovatiivinen, aito kilpailukyky ja rohkeasti uutta luova työorganisaatio.
Uhka: Heikosti johdettuna perustehtävän hämärtyminen