No linked challenges.
No linked visions.
Johtamisen haasteet motivaation puuttuessa
Työntekijät eivät ole yksin työelämässä, heitä tukevat erilaiset liitot, sopimukset ja järjestöt. Kysymys kuuluukin, kuka ajaa työnantajan etua?
On sateinen syysaamu, tuoreen kahvin tuoksu täyttää tyhjän taukotuvan ja keittimen voimakas porina ilmoittaa kahvin olevan kohta valmista. Matti katselee kuinka usva ympäröi tyhjän pihamaan, hän huokaisee syvään ja katsoo kelloa, 6.00, ”vielä kymmenen minuuttia, sitten soitan” hän ajattelee. Hän kävelee sisälle, kaataa itselleen kupin kahvia ja katsoo ympärilleen. Kaikki on valmiina, työntekijät vain uupuvat.
Vielä muutama vuosikymmen sitten työnantaja oli pelottava ja kunnioitettu, esimiesasemassa olevia arvostettiin ja jopa pelättiin. Poissaoloja vältettiin kuin ruttoa, koska kunnioitus ja oman työpaikan tarve oli hyvin suuri, pakko oli omillaan pärjätä sillä luonne ei antanut periksi elää sosiaalituen varassa. Tänä päivänä muutamilla aloilla tilanne on kääntynyt päälaelleen. Työntekijät ilmoittavat menoistaan iltaa ennen, tai pahimmassa tapauksessa soittavat matkalla esim. hammaslääkäriin ”unohdin kertoa, katotko et joku hoitaa mun työt, viivyn pari tuntia”.
Tämä välinpitämättömyys ei kuitenkaan rajoitu pelkästään työntekijän menoihin, useasti he myös myöhästyvät töistä. ”herätyskello ei toiminu/herättäny, oli ruuhkaa, piti viedä lapset” ovat usein kuultuja selityksiä ja monesti työntekijä olettaa asian olevan okei, vaikka herätyskelloon ei herää pari kertaa viikossa ja työnantaja joutuu soittamaan työntekijät töihin. Päivän päätteeksi, kun kello lähestyy neljää, eli käytännössä heti puoli neljän jälkeen, kuluu ”lähden vähän aikaisemmin, kun meidän Lissu ei halua tulla haetuksi viimeisenä hoidosta, tuun sit aamulla vastaavasti aikasemmin, moikka”. Ja aamulla Matti hörppii kahvia ja katsoo kelloa, 6.00, tyhjää pihamaata ympäröi syksyinen usva, hän huokaa syvään ”pitihän se arvata”.
Research question: Millä kehittää työntekijöiden sisäistä yrittäjyyttä?
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments