Added: 17.03.2010 13:46
Linked challenges:
No linked challenges.
Linked visions:
No linked visions.
Viewed 185 times
This content has been translated from Finnish. [Show original]

Oikeudenmukaisuus johtamisen ongelmana

Johtamisen yksi ongelma on oikeudenmukaisuus. Kuinka johtaja voisi toimia oikeudenmukaisesti kaikkia kohtaan?

Johtamiseen sisältyy monia ongelmia, joista yksi on oikeudenmukaisuus. Kuinka johtaja voisi olla oikeudenmukainen? Ja miksi ylipäätään pitäisi toimia oikeudenmukaisesti kaikkia alaisia kohtaan?

Työntekijät toivovat esimiehensä olevan reilu, oikeudenmukainen ja kohtelias kaikille. Todellisuus voi kuitenkin poiketa näistä toiveista aika paljonkin. Jotkut työntekijät saattavat saada pomoltaan parempaa kohtelua kuin toiset. Jopa ”samalla tasolla” olevat työntekijät voivat olla eriarvoisia pomonsa silmissä. Toinen saa esimerkiksi helpommin vapaapäiviä töistä vaikkapa jonkin tärkeän menon vuoksi.

Yksi hyvän johtajan ominaisuuksista on oikeudenmukaisuus. Mielestäni jokaisen esimiesasemassa olevan henkilön tulisi pyrkiä oikeudenmukaisuuteen ja siihen, että näkee kaikki työntekijät samanarvoisina. Johtajan tulisi myös ymmärtää, että kaikki alaisetkin ovat ihmisiä, joilla on tunteet. Niinpä myös johtajan tulisi kunnioittaa alaisiaan, kuten nämä kunnioittavat esimiestään. Oikeudenmukainen toiminta on tärkeä asia työpaikalla, koska se voi vaikuttaa melko paljonkin työpaikalla viihtymiseen ja henkiseen hyvinvointiin.

Research question: Kuinka johtaja voisi olla oikeudenmukainen?

Can you solve this challenge? or

Would you like to comment?

Log in or Sign up