No linked visions.
Laite kielitaidon kehittämiseen
Kielten opiskelua mukana kannettavan koneen avustuksella.
Idea ratkaisuksi on kone, jonka kanssa pystyy puhumaan eri kieliä ja käymään pitkiä keskusteluja. Laitteen tulee olla helposti mukana kuljetettava, mahdollisimman kevyt ja muotoilultaan mahdollisimman huomaamaton. Näin sen voi ottaa esimerkiksi mukaan lenkille. Laite on korvaan asennettava, handsfree-malli ja siitä löytyy useita eri kieliä ja vaikeustasoja käyttäjän taitojen mukaan. Kone on myös interaktiivinen eli se eroaa tavallisista kielikursseista siinä, että se käy vastavuoroista keskustelua ja antaa ohjeita. Käyttäjä voi valita kahdesta vaihtoehdosta: joko puhua koneen kanssa, tai kone valikoi juttukumppanin jostain puolelta maailmaa kielen ja vaikeustason mukaan. Koneeseen voi asentaa myös erilaisia ”murteita”, eikä ainoastaan kirjakieltä. Laitteella voi kuunnella myös valmiiksi nauhoitettuja äänitteitä eri kirjallisuudenaloista esimerkiksi runot ja kaunokirjallisuus. Ottaessa yhteyttä muihin käyttäjiin voi valita aihealueen, josta haluaa keskustella esimerkiksi. harrastukset, uutiset ja ammattikieli. Aiheissa on myös valittavissa alaluokkia. Koneessa on valmius suorittaa erilaisia testejä, jotka kone arvostelee. Näin voi seurata omaa kielellistä kehittymistään.
Your idea/solution in one sentence: Laite kielitaidon kehittämiseen
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments