No linked challenges.
No linked visions.
Nainen johtajana
Monessa yrityksessä on nykyään nainen johtajana, ja enemmän miehiä alaisena. Ennen miehet olivat yleensä johtajia, ja naisia ei arvostettu tarpeeksi, mutta onneksi asia on muuttunut jo osassa maailmaa, mutta vielä löytyy maita, joissa naisia ei arvosteta. Stereotypiana on, että johtaja nähdään edelleen maskuliinisena.
Nainen johtajana on nykypäivää, ja tutkimuksissa on jopa todettu, että naisen johdossa yritys pärjää paremmin kuin miehen. Tämä argumentti voi saada aikaan paljon keskustelua erityisesti miesten kesken. Miehet eivät tietenkään ole välttämättä naisia huonompia, sitä en tarkoita, mutta naisia pitäisi arvostaa samalla tavalla kuin miehiä, ylemmissäkin asemissa, kuten johtajana. Naisen stereotyyppinen kuva organisaatiossa on yleisesti sihteerikkömäinen. Naista ei ajatella johtoportaaseen kuuluvaksi, ja tätä kuvaa myös monet elokuvat esimerkiksi ruokkivat, koska ylin johto ja hallitus ovat monesti vain täynnä miehiä, eikä siellä ole yhtään naisia. Tällaisesta mielikuvasta on vaikea päästä eroon, ja jos nainen yrittää päästä urallaan korkeammalle, häntä ei oteta vakavasti. ”Jos nainen johtajana poikkeaa feminiinisestä naisen normista, hän ei täytä "naisen mallia" ja jos hän poikkeaa miehisestä johtamisen normista, hän ei täytä "johtajan mallia". Tätä kaksoisrooliin sidottua ristiriitaa nimitetään naisjohtajan sukupuolisidokseksi. Onko tämä sitten totta? Onko naisten haaste johtamisessa se, että heitä ei pidetä vakavasti otettavana ja hyvänä johtajana?
Research question: Onko stereotypiana edelleen sellainen käsitys, että naiset eivät ole päteviä johtajia?
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments
Honestly, sometimes it does seem to me that there is already opposite discrimination towards men. There are for example gyms exclusively for women but not exclusively for men. In some nightclubs, women do not have to pay entrance but men do.
This 50% / 50% rule of genders in a company that was discussed some time ago will inevitably cause decrease in professionalism. How would you take it when you apply for a job that somebody would be hired despite lower competence but correct gender to reach the proper balance? This also is a gender discrimination.
Forget the gender fight and start value education experience and actual personal characteristics needed for certain position!