No linked challenges.
No linked visions.
Ihmissuhdejohtamisen haasteet
Nykypäivän johtamisen yksi tärkeimmistä osaamisalueista on ihmissuhdetaitojen hallinta ja niihin liittyvät haasteet. Millaisia asioita johtajalta vaaditaan, jotta ihmissuhdejohtaminen olisi onnistunutta?
Onnistuneen ihmissuhdejohtamisen yksi edellytyksistä on se, että johtavassa asemassa työskentelevä henkilö osaa asettua alaistensa asemaan ja hän on kykenevä muuttamaan johtamistyyliään eri tilanteiden edellyttämällä tavalla. Työyhteisössä työskentelee monia erilaisia ihmisiä, jotka omaavat eri taustat ja lähtökohdat. Hyvän johtajan tulisikin havaita työntekijöidensä heikkoudet ja vahvuudet, jolloin hän on paremmin kykenevä motivoimaan heitä ja saamaan heistä parhaan mahdollisen työpanoksen irti.
Hyvä johtaja omaa karismaa, kommunikointikykyä, hyvät ihmissuhdetaidot ja sopivan määrän auktoriteettiä. Hän on reilu, mutta tarpeen vaatiessa jämäkkä. Tällaisia ominaisuuksia omaavan johtajan ajatusten ja ideoiden taakse on myös muiden kanssatyöntekijöiden helppo asettua. Edellämainitut ominaisuudet luovat mahdollisuuden onnistuneeseen ihmissuhdejohtamiseen.
Research question: Mitä vaatimuksia onnistuneeseen ihmissuhdejohtamiseen sisältyy?
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments