Added: 22.03.2010 12:42
Linked challenges:
No linked challenges.
Linked visions:
No linked visions.
Viewed 164 times
This content has been translated from Finnish. [Show original]

Pieni potilaskäännin

Tällä hetkellä työskentely tilat ovat ahtaita, kattavan remontin tekeminen ei ole mahdollista niin ‎tarvitaan pieniä keksintöjä.‎

Työympäristöt hoitotyössä ovat usein ahtaita ja haittaavat hoitotoimenpiteiden suorittamista. ‎Hoitokodeissa on yleensä potilasvuoteiden ja apuvälineiden esim. rollaattorien ja pyörätuolien ‎lisäksi asukkaiden omia henkilökohtaisia huonekaluja ja tavaroita. ‎

Työn suunnitelmallisuus kärsii, kun tavarat ovat tiellä. Työyhteisöissä ei ole mahdollisuutta siirtää ‎henkilökohtaisia tavaroita pois, eikä tilaa saada lisättyä mitenkään. Jos asukkaalla ei ole ‎mahdollisuutta tuoda omia henkilökohtaisia tavaroita tai huonekaluja, tällöin kotoisuus kärsii. ‎

Hoitokodit ovat usein vanhoja, huonosti suunniteltuja turvallisuuden ja tilankäytön kannalta. ‎Wc:seistä on tehty pieniä, jolloin asukkaan kuljettaminen apuvälineellä wc:hen on hankalaa ja ‎haasteellista, sillä liikkuma tilaa on vähän. Potilaan turvallisuus myös kärsii, sillä ahtaus aiheuttaa ‎vaaratekijöitä. Se rajoittaa asukkaan turvallista liikkumista apuvälineen kanssa, koska asukas ei ‎välttämättä voi käyttää apuvälinettään samanaikaisesti mennessään esimerkiksi wc:hen. Hoitajan ‎ergonominen toiminta ei välttämättä aina ole mahdollista tilan puutteellisuuden vuoksi, jolloin ‎myös hoitajan turvallisuus kärsii.‎

Potilasturvallisuuden ja hoitajan ergonomian turvaamiseksi tarvitsisimme jonkin näköisen ‎mekaanisen laitteen jolla voisimme edesauttaa oman toimintamme turvallisuutta ahtaissa ‎potilashuoneissa joka turvaisi myös potilaan liikkumista ja liikuttelemista potilashuoneessa, ‎esimerkiksi mekaaninen käännin. Sen tulisi olla pienikokoinen ja se ei saisi viedä lattiatilaa.‎


Research question: ...

Can you solve this challenge? or

Would you like to comment?

Log in or Sign up