No linked challenges.
No linked visions.
Lääkehoitoko ainoa apu tämän päivän päihde- ja mielenterveyspotilaille:
Laitoshoitopaikkoja lopetetaan kokoajan yhä enemmän ja suunnataan asiakkaat avokuntoutukseen ja samalla lisätään lääkitystä.
Miten avopalvelu pystyy vastaamaan päihde- ja mielenterveysasiakkaan hoitotarpeisiin. Kun asiakas saapuu hänelle varatulle ajalle esim. A-klinikalle, hänelle on varattu n.1 tunnin vastaanottoaika jolloin hän saa kertoa terveyden tilastaan. Aika on varmaan riittävä jos on itse motivoitunut ja jo jonkin matkaa selviytynyt elämässään ilman päihteitä. Miten käy asiakkaan joka ensimmäistä kertaa ongelmansa kanssa on tunnin vastaanottoajalla, jännittää ja työntekijäkään ei osaa kohdata häntä. Voi olla ettei heidän kemiansa koskaan kohtaa toisiansa, asiakas saa ainoastaan lääkereseptin käteensä ja kehotuksen tilata uusi aika. Saako silloin tämä henkilö apua ongelmiinsa? Hän ilmeisesti ensimmäisen vastaanotto ajan jälkeen palautuu takaisin kadulle ja omaan kaveri porukkaan, joka ymmärtää hänen ongelmatiikkaansa paremmin. Asia jää unohduksiin ja voi olla, että puolen vuoden päästä on jo liian myöhäistä hänen kohdallaan saada apua ongelmiinsa.
Juuri tehdyn tutkimuksen mukaan kaksi eniten myydyintä lääkettä ovat juuri psyykelääkkeet. Tämäkö on sosiaali- ja terveydenhoitoalan uusi suuntaus hoitaa mielenterveys- ja päihdeasiakkaat? Tuleeko asiakas kohdattua ongelmiensa kanssa ja saako hän todella apua vai pitäisikö sittenkin palauttaa ja jopa lisätä laitoskuntoutuspaikkoja joka kyllä tietäisi lääkefirmoille lääkemyyntikäyrien huimaa laskua.
Apuna kyseessä olevaan ongelmaan saattaisi olla henkilökunnan lisäämisestä mutta mistä rahat?
Research question: ...
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments