Added: 11.04.2010 18:25
Linked challenges:
No linked challenges.
Linked visions:
No linked visions.

Uudisrakennuksissa imuputken asentaminen jo lähes itsestäänselvyys

Lemmikkieläinten omistajien suuri unelma on toteutunut. Markkinoille kehiteltiin uusi lemmikkieläinten karvojenpoistoon tarkoitettu imuputki.

Kevään tulo ja lemmikkieläinten karvanpoisto ei herätä enää ollenkaan samanlaisia tunteita kuin vielä jokunen vuosi sitten. Markkinoille on ilmestynyt kolmelta eri toimittajalta lemmikkien karvanpoistoon suunniteltuja imulaitteita. Pääasiassa laitteet on suunniteltu sijoitettavaksi uudisrakennuksiin niin, että putket kulkevat seinien sisällä poissa näkyviltä. Viimeisimmän markkinoille ilmestyneen mallin voi sijoittaa myös ns. pintavetona.

Imuputkistojen markkinat ovat kovassa kasvussa. Puoli vuotta sitten julkaistun tutkimuksen mukaan asunnoissa, jonne imuputkisto oli asennettu, huoneilman laatu oli selkeästi puhtaampaa ja pölyhiukkasten määrän oli todettu vähentyneen oleellisesti. Samassa tutkimuksessa todettiin myös, että huonepölyallergikkojen oli paljon helpompaa hengittää ja näin lääkityksen määrää oli voitu vähentää huomattavasti. Lisäksi imuputkisto on lisännyt asukkaiden viihtyvyyttä olennaisesti ja näin osaltaan parantanut lemmikkieläinten omistajien mielialaa ja halua edelleen olla onnellisia kissan tai koiran omistajia.

Opportunity: Ihmisten hyvinvointi lisääntyy ennestään

Threat: Tekniikka ei toimikaan, niin kuin sen on luvattu toimivan

Do you have ideas for this vision? or

Would you like to comment?

Log in or Sign up