No linked challenges.
No linked visions.
Siirtyminen suljetusta innovoinnista avoimeen innovointiin
Miten saisimme yritykset siirtymään kohti avointa innovointimallia?
Ennen kuin voidaan puhua koko kansantalouden siirtymisestä avoimen innovaation malliin, täytyy muutoksen alkaa yrityksistä. Joitakin pioneeriyrityksiä on jo olemassa, ja näistä yksi isoimmista lieneekin Nokia. Nokialla on useampia avoimen lähdekoodin tai avoimen innovoinnin mallin mukaisia projekteja saatu päätökseen ja uusia aloitettu. Näistä eräs avoimen lähdekoodin esimerkki on Nokian yksi uusimmista tuotteista N900.
Avoin innovointi vaatii rohkeutta ja luottamusta yrityksiltä. Yritysmaailmassa yritykset näkevät yleensä toisensa kilpailijoina eikä niinkään yhteistyökumppaneina – etenkään siinä määrin, että voisivat jakaa tietojaan merkittävissä määrin keskenään. Ajatus ideavarkaista pelottaa.
Avoin innovointi vaatii myös uskallusta. Poikkitieteellinen yhteistyö on yksi sen edellytyksiä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yrityksien pitäisi olla mukana korkeakoulujen ja yliopistojen toiminnassa. Niiden tulisi olla myös mukana muidenkin toimialojen yrityksien yhteistoiminnassa kuin oman toimialansa. Poikkitieteellisyys lisää prosessiin yllätyksellisyyttä tai ainakin luo siihen mahdollistavat olosuhteet.
Research question: Miten saisimme yritykset siirtymään kohti avointa innovointimallia?
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments