No linked challenges.
No linked visions.
Työnantajat paremmin mukaan työhyvinvoinnin kehittämiseen
Henkinen pahoinvointi on lisääntynyt työpaikoilla.
Esimiehellä on huomattava merkitys työhyvinvoinnissa. Alaisten hyvinvointi kuuluu työnantajan vastuulle. (Martimo 2010.) Työntekijöiden pahoinvointi on kuitenkin lisääntynyt viime vuosina (SuomiJoutsen Oy 2008), joten työhyvinvointiin tulisi kiinnittää vielä nykyistä enemmän huomiota. Esimiesasemassa olevat tulisikin saada aktiivisemmin mukaan työhyvinvoinnin kehittämiseen, eikä ongelmien käsittely saisi jäädä vain keskustelun tasolle.
Tutkimuksissa on todettu hyvän työhyvinvoinnin syntyvän toimivasta henkilöstöjohtamisesta. Tutkimusten mukaan työnjohdon arvoilla, asenteilla sekä sitoutumisella on ratkaiseva asema työhyvinvoinnissa. (Nykänen 2007, 15.) Työnantajien tulee huolehtia sekä fyysisistä että henkisistä toimintaedellytyksistä (Työturvallisuuskeskus 2008).
Esimies vastaa tapahtuneista työhyvinvoinnin laiminlyönneistä. Tästä syystä jokaisen esimiehen pitäisi tiedostaa vastuunsa huolehtia alaistensa hyvinvoinnista. (Martimo 2010.)
Työpaikan johtamisen puutteet sekä sisäisten toimintatapojen kehittymättömyys merkitsevät usein ongelmia työilmapiirissä ja -kulttuurissa. Työyhteisön huonovointisuus heijastuu väistämättä myös ulkoiseen tehokkuuteen. (Työturvallisuuskeskus 2008.) Esimerkkejä ovat työntekijöiden poissaolot, voimakkaat ristiriitatilanteet, eripura ryhmän kesken, stressi sekä työuupumus.
Martimo, K. 2010. Työhyvinvointia turvallisesti. http://www.mehilainen.fi/yrityksille-ja-yhteis%C3%B6ille/ty%C3%B6terveyspalvelut/ty%C3%B6ntekij%C3%A4t/ty%C3%B6hyvinvointi?loc=40&s = luettu 28.1.2010
Nykänen, E. 2007. Rennosti töissä. http://www.dadsandkids.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=60:yrityksen-vastuu-tyoehyvinvoinnista&catid=43:henkiloestoe&Itemid=63 luettu 24.1.21010
SuomiJoutsen Oy. 2008. http://www.suomijoutsen.fi/Tietoa.html luettu 28.1.2010
Työturvallisuuskeskus. 2008. Yrityksen vastuu työhyvinvoinnista. http://www.dadsandkids.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=60:yrityksen-vastuu-tyoehyvinvoinnista&catid=43:henkiloestoe&Itemid=63 luettu 24.1.21010
Research question: Miten työnantajat saataisiin parantamaan enemmän työntekijöiden hyvinvointia?
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments