Added: 26.04.2010 14:39
Linked challenges:
No linked challenges.
Linked visions:
No linked visions.
Viewed 280 times
This content has been translated from Finnish. [Show original]

Vihamielisyyttä yli ymmärryksen

Ihmisten suvaitsemattomuus romanikerjäläisiä kohtaan nostaa kyyneleet silmiin

Romanikerjäläiset Helsingin katukuvassa ovat herättäneet äärimmäistä vihamielisyyttä liian monen Suomen kansalaisen asenteissa ja ajatuksissa. Keskustelupalstat pursuavat toinen toistaan oksettavampia solvauksia tätä ihmisryhmää kohtaan, ja pahimmissa tapauksissa kehotetaan ”potkimaan näitä syöpäläisiä päähän”. Nimimerkki suomi suomelle kirjoitti suomi24.fi:ssä 20.4.2010 Romanian kerjäläisten olevan saastaa, joille pitäisi ampua nalli päähän.

Romanian mustalaisten liikehdintä ei todellakaan ole yksin heidän alkuun saamaansa. Suuri osa romanialaisista jäi työttömäksi vuoden 1989 vallankumouksessa, jolloin maa siirtyi kommunismista markkinatalouteen. Romania otettiin EU:n jäseneksi vuoden 2007 alusta ennen kuin maan kahden miljoonan romanin toimeentulosta oli suunnitelmaakaan (HS 25.4.2010). En minä ainakaan ihmettele yhtään, että liikehdintää paremman toimeentulon toivossa esiintyy. Ikävä kyllä todellisuus paremmasta toimeentulosta romanialaiselle on usein utopistinen ajatus, joka liian harvoin toteutuu. Euroopan valtioiden vastaanotto on häkellyttävän huonoa, ja usein sitä ei ole ensinkään. Äärimmäisen suurena ongelmana näen kuitenkin kanssaihmisten vihamielisyyden. Vaikka pääsisikin laillisesti maahan, on olemisen oltava vaikeaa kantaväestön asenteiden takia. Kuvittele jos itse olisit paikassa, jossa ihmiset sylkisivät päälle ja vihaisivat sydämensä pohjasta ihan vain sen takia, että olet heidän mielestään vääränlainen.

Kadulle joutuminen ei varmasti ole toiveena omasta maasta lähteville. Näin valitettavan usein kuitenkin käy jo Suomen asuntotoimistojen asenteiden takia. Romanien on äärimmäisen hankalaa saada vuokrattua asuntoa vuokranantajien kielteisten asenteiden ja ennakkoluulojen vuoksi. Ihmisoikeusliiton julkaiseman Syrjintä Suomessa 2008-kirjan mukaan pääkaupunkiseudulla haastatelluista 12 romanista puolet koki, että asuntoa hakiessaan heitä ei romanitaustan vuoksi kohdeltu samalla tavalla kuin kantaväestöä. Ei mikään ihme, että vaihtoehdot käyvät hieman vähiin, jos ei syntyperänsä takia saa kattoa päänsä päälle. Ei vaikka olisi rahaa.

Kävin katsomassa Ryhmäteatterin näytöksen Euroopan taivaan alla, joka kertoo romanipakolaisen matkasta Euroopan halki Suomeen. Laittaisin näytöksen pakkolistalle jokaisen asennevammaisen ihmisen elämässä. Olen kuitenkin sen verran skeptinen, että en usko ”suomi suomelle”-nimimerkkien edes haluavan ymmärtää maailman epäarvoisuutta. Auttaisikohan Kellopeliappelsiini-tyyppinen pakkokatsonta asenteiden muuttamiseen? Kyseenalaistahan se on, mutta välillä koen niin suurta ärsyyntymistä syrjiviä ihmisiä kohtaan, että tekisi oikeasti mieleni käyttää järeitä keinoja heidän herättämiseensä.

Lukiessani keskustelupalstoja koen surua ja ärsyyntymistä. Tekisi mieleni mennä ravistelemaan jokaista solvaajaa: ”Herää tähän maailmaan, et ole yksin täällä!!” En voi ymmärtää, millä oikeudella ihmiset kuvittelevat voivansa laukoa suustaan mitä tahansa, ja mikä saa heidät luulemaan olevansa parempaa kansaa kuin jotkut muut? Ihmisten vihamielisyys toisia kohtaan on järkyttävää. Miten ihmeessä ihmiset saataisiin ymmärtämään jokaisen olevan yhtä arvokas?

Research question: Miten saada ihmisten vihamielisyys kerjäläisiä kohtaan laskuun?

Can you solve this challenge? or

Solution(s) for this content
User image
Tiedonlisääminen on avainasemassa taistelussa rasismia vastaan

Would you like to comment?

Log in or Sign up

Comments

(08 May 2010)
Luulen, että yksi syy vihamielisiin asenteisiin kerjäläisiä kohtaan on tiedon puute. Esimerkiksi kertomasi faktat romanien historiasta tuskin ovat monenkaan tietoisuudessa ja siksi pitäisikin keksiä keinoja lisätä tietoisuutta liittyen kyseisiin aiheisiin. Teatteri voisi olla yksi keino, mutta kuten jo totesit, se tuskin taovoittaa läheksään kaikkia.
(08 May 2010)
Luulen, että yksi syy vihamielisiin asenteisiin kerjäläisiä kohtaan on tiedon puute. Esimerkiksi kertomasi faktat romanien historiasta tuskin ovat monenkaan tietoisuudessa ja siksi pitäisikin keksiä keinoja lisätä tietoisuutta liittyen kyseisiin aiheisiin. Teatteri voisi olla yksi keino, mutta kuten jo totesit, se tuskin taovoittaa läheksään kaikkia.
(08 May 2010)
Luulen, että yksi syy vihamielisiin asenteisiin kerjäläisiä kohtaan on tiedon puute. Esimerkiksi kertomasi faktat romanien historiasta tuskin ovat monenkaan tietoisuudessa ja siksi pitäisikin keksiä keinoja lisätä tietoisuutta liittyen kyseisiin aiheisiin. Teatteri voisi olla yksi keino, mutta kuten jo totesit, se tuskin taovoittaa läheksään kaikkia.