Added: 29.11.2011 11:21
Linked challenges:
No linked challenges.
Linked visions:
No linked visions.
Viewed 100 times
This content has been translated from Finnish. [Show original]

Miten ehkäistä riippuvuutta sosiaalisista medioista?

Nykyään sosiaalinen media on osa monen ihmisen elämää. Verkossa surffaillaan eri sivustoilla ja aikaa kulutetaan esimerkiksi Facebookissa päivittäin. Sosiaaliset mediat ovat koukuttavia, mutta miten ehkäistä riippuvuutta?

Verkkoteknologialla on suuri merkitys nykypäivänä lähes jokaiselle ihmiselle. Sitä tarvitaan niin koulussa, töissä ja myös tavallisessa arjessa. Tarpeellisen netin käytön lisäksi, moni käyttää huomaamattaan tuhottomat määrät aikaa sosiaalisen median palveluissa, kuten Facebookissa, Youtubessa tai Twitterissä. Suuri ajankäyttö internetissä ei sinänsä vielä viittaa riippuvuuteen, mutta voi johtaa lopulta siihen.

Verkkoteknologian käytöllä on nykypäivänä valtava määrä positiivisia vaikutuksia. On esimerkiksi helppo pitää yhteyttä kaukana asuviin ystäviin ja tuttuihin. Myös tiedon etsiminen on tullut helpommaksi jokaiselle ihmiselle ja erityisesti verkostoitumisen mahdollisuudet ovat kasvaneet. Positiivisten vaikutusten vuoksi, netin käytöstä on tullut osa lähes jokaisen arkipäiväistä toimintaa.

On vaikea määritellä missä menee riippuvuuden raja, mutta pahimmillaan riippuvuus sosiaalisiin medioihin voi aiheuttaa yksilössä eristäytymistä muusta maailmasta, masennusta ja muiden sosiaalisten kontaktien vähenemistä. Siksi jokaisen ahkeran sosiaalisten medioiden käyttäjän tulisi mielestäni asettaa itselleen rajoja. Riippuvuutta on helpointa ehkäistä, kun pitää järjen mukana netin käytössä. Myös vanhempien tulisi valvoa nuorten lasten netinkäyttöä, koska itse he eivät välttämättä sitä ymmärrä tehdä. Painotuksen pitäisi muutenkin olla ennaltaehkäisevässä toiminnassa. Kuinka moni edes nykyään tiedostaa sosiaalisen median koukuttavuuden ja sen mukanaan tuovat haittavaikutukset?

Your idea/solution in one sentence: Sosiaalisten medioiden riippuvuuden ehkäisy omalla toiminnalla

Do you a have better idea? or

Would you like to comment?

Log in or Sign up

Comments

(01 Dec 2011)
Kyllähän se, että kotona vanhemmat antaa jo ala-asteikäisille kännyköitä ja läppäreitä ja mahdollisuuden luoda esim. facebook-tilin ilman valvontaa, mahdollistaa henkilön turvautumisen vain sosiaalisiin medioihin ja näin ollen eristäytymisen. Vanhempien tulisi ohjata ja neuvoa ja painostaa ns. perinteisiin tapoihin, kuten tavata kavereita ulkona tms.