No linked challenges.
No linked visions.
Järjestökentälle lisää vapaaehtoisvoimavaroja eläkeikäisistä
Maamme eläkeikäisten määrän nousu vaikuttaa positiivisesti järjestöjen vapaaehtoistoimijoiden määrään tulevaisuudessa.
Suomen väestöennusteen mukaan yli 60 -vuotiaiden osuus väestöstä tulee kasvamaan huomattavasti ja nopealla vauhdilla parin seuraavan vuosikymmenen aikana (Tilastokeskus www-sivut). Tämä ikäryhmä edustaa valtaosin maamme eläkeläisiä, joista noin 40 % on tällä hetkellä vapaaehtoistoiminnassa mukana (Yeung, 52).
Eläkeikäisten määrän kasvu voi tulevaisuudessa olla merkittävä voimavara myös järjestöjen vapaaehtoistoiminnalle. Yksi merkittävimmistä tekijöistä vapaaehtoisena toimimiseen on ajan riittävyys, jota eläkeikäisellä luonnollisesti on työikäisiä enemmän. Työ- ja perhe-elämän muutokset ovat antaneet tähän mennessä tilaa vapaaehtoisuudelle (Sorri, 136). Eniten aikaa, yli 22 tuntia kuukautta kohden, vapaaehtoistoimintaan antavat tällä hetkellä yli 50-vuotiaat ja eläkeläiset (Yeung, 25).
Muita ikäryhmiä enemmän yli 50-vuotiaat toimivat vapaaehtoisina terveys- ja sosiaalialan, uskonnollisten, maanpuolustuksen sekä asuinalueiden yhdistyksissä (Yeung, 28). Oletettavasti vapaaehtoisten määrän nousu tulee tulevaisuudessa näkymään erityisesti näillä sektoreilla. Toki tulee muistaa yhteiskunnan jatkuva muutos, joka säätelee myös mieltymyksiä vapaaehtoistoiminnan muotoja ja kanavia kohtaan. Iäkkäät suomalaiset osallistuvat keskimäärin muita useammin vapaamuotoiseen, ei-rekisteröityjen toimintaryhmien vapaaehtoistyöhön (Yeung, 31), joten tulevaisuudessa voinee olettaa myös tällaisen vapaaehtoistoiminnan lisääntyvän eläkeläisten ansiosta huomattavasti.
Eläkeikäisten intressit osallistua vapaaehtoistoimintaan ovat pääasiassa uusien tuttavuussuhteiden luominen sekä auttamisen halu. Lisäksi vapaaehtoistoiminnalla haetaan säännöllisiä arkisia rutiineja hyödyllisten asioiden parissa. Lisäksi eläkeikäisten vapaaehtoistoiminnassa myös ideologiset vakaumukset, kuten uskonnolliset ja poliittiset, ovat tärkeitä motiivitekijöitä. (Yeung, 34.) Mielekkään, sosiaalisen ja eläkeläisten päivärytmiin soveltuvan vapaaehtoistoiminnan tarjoaminen tulisi huomioida järjestöjen vapaaehtoistoiminnassa tulevaisuudessa.
Tutkimuksen mukaan iäkkäät ihmiset ovat hyvin oma-aloitteisia vapaaehtoistoimintaan osallistuessaan (Yeung, 45), joten tämän kohderyhmän oivallinen lähestymistapa onkin osuva markkinointi ja panostus vapaaehtoistoiminnan laatuun heidän näkökulmastaan. Samainen tutkimus osoittaa lisäksi, että iäkkäistä ihmisistä lähes 40 %:n lähtevän vapaaehtoistoimintaan mukaan, mikäli heitä pyydettäisiin (Yeung, 52). Myös tämä on hyvä ottaa tulevaisuudessa huomioon, jotta merkittävä vapaaehtoisvoimavara voidaan valjastaa käyttöön.
Eläkeikäisten käyttämä aika vapaaehtoisena toimimiseen ja mielenkiinto toimintaa kohtaan tulevat korostumaan heidän lukumääränsä noustessa lähi vuosina. Tämä voimavara on merkittävä, jonka valjastaminen käyttöön on paitsi järjestöjen kannalta huomattava lisä vapaaehtoistoimintaan myös eläkeläisten itsensä takia hyvä asia. Järjestöjen on tärkeä huomioida tämä ikäryhmä pohtiessaan vapaaehtoistyön strategioita tulevaisuudessa.
Sorri, Hannu. Elämän käänteet. Arvojen ja identiteetin muutokset. Teoksessa Vapaaehtoistoiminta. Anti, arvot ja osallisuus. Nylund, Marianne & Yeung, Anne Birgitta (toim.). 126-140. Gummerus Kirjapaino, Jyväskylä. 2005.
Tilastokeskus, www-sivut. http://www.stat.fi/til/vaenn/2009/vaenn_2009_2009-09-30_tie_001_fi.html . Viitattu 26.4.2010.
Yeung, Anne Birgitta. Vapaaehtoistoiminta osana kansalaisyhteiskuntaa – ihanteita vai todellisuutta? Tutkimus suomalaisten asennoitumisesta ja osallistumisesta vapaaehtoistoimintaan. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry. Hakapaino, Helsinki. 2002.
Opportunity: Mittavasti voimavaroja järjestöjen vapaaehtoistoimintaan
Threat: Voimavaroja ei saada valjastettua käyttöön
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments
Toivottavasti saat myös idean vielä julkaistua tässä. Joku tässä ympäristössä vielä mättää, mutta ei kai kukaan tiedä varmasti mikä.
Sorri, Hannu. Elämän käänteet. Arvojen ja identiteetin muutokset. Teoksessa Vapaaehtoistoiminta. Anti, arvot ja osallisuus. Nylund, Marianne & Yeung, Anne Birgitta (toim.). 126-140. Gummerus Kirjapaino, Jyväskylä. 2005.
Tilastokeskus, www-sivut. http://www.stat.fi/til/vaenn/2009/vaenn_2009_2009-09-30_tie_001_fi.html. Viitattu 26.4.2010.
Yeung, Anne Birgitta. Vapaaehtoistoiminta osana kansalaisyhteiskuntaa – ihanteita vai todellisuutta? Tutkimus suomalaisten asennoitumisesta ja osallistumisesta vapaaehtoistoimintaan. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry. Hakapaino, Helsinki. 2002.