No linked challenges.
No linked visions.
nuorten saaminen mukaan ammattijärjestötoimintaan
nuorten saaminen mukaan ammattijärjestötoimintaan on oleellista, jotta edunvalvontaa on myös tulevaisuudessa.
ammattijärjestöjen rooli työelämässä on merkittävä. suomen hyvinvointivaltion perusideana on ollut ammattijärjestöt, jotka ovat vuosikymmenten aikana kehittäneet suomalaista työtä ja työehtoja. mm. vuosilomat, perhevapaat, ansiosidonnaiset työttömyysturvat ovat ammattiliittojen aikaan saamaa. ammattijärjestöjen on saatava mukaan myös nuoria ja uusia toimijoita, jotta työelämän kehittäminen on mahdollista myös tulevaisuudessa ja vastaisi enemmistön näkemystä siitä, mihin suuntaan työelämän olisi mentävä.
nuoret suomessa ovat järjestäytyneet ammattijärjestöihin suhteellisen korkealla prosentilla. 17-29 -vuotiaista 42% on liittynyt ammattijärjestöihin. silti 58% ei niihin ole liittynyt. päällimmäisiä syitä ovat pätkätyöt ja sak:n nuoristotutkimuksessa vuodelta 2002 tullut tulos, että ei ole vain tullut liityttyä. (kaunismaa, lind, 8).
ammattijärjestöön liitytään yleensä joko sen vuoksi, että joku ehdottaa tai että sieltä haetaan turvaa joko tulevaa tai sen hetkistä tilannetta varten. jälkimmäinen on yleisempi. (emt. 9)
nuorten ammattijärjestöihin liitymättä jättäminen ei kerro siitä, että ammattijärjestöillä ei olisi heidän mukaansa enää roolia heidän työelämässään. enemmän se kertoo siitä, että ammattijärjestöt eivät enää kohtaa niitä nuoria, jotka taistelevat pätkätöiden keskellä, eikä myöskään niitä nuoria, jotka vakituisemman aseman työelämästä ovat saavuttaneet.
pätkätyö, eli useat määräaikaisuudet mahdollisesti eri työpaikoissa ja eri aloilla vaikeuttavat nuoren sitoutumista itse työelämään ja työyhteisöön. tällä hetkellä ei ole mahdollisuutta edes liittyä ammattijärjestöön, joka mahdollistaisi työpaikat eri aloilla ja tukisi jäsentään täysin näissä työpaikoissa. määräaikaisuudet ja eri aloilla työskenteleminen on tämän päivän työelämää ja jotta ammattijärjestöt voisivat jatkossakin toimia työelämän kehittäjänä ja työtä tekevien tukijana, pitää ammattijärjestöjen muuttaa toimintaansa.
ne nuoret, jotka ovat vakituisemman paikan työelämästä saaneet liittyvät helpommin ammattijärjestöihin. mutta heistäkin suuri osa jättää niihin liittymättä. tutkimusten mukaan syynä on useimmiten se, että heiltä ei vain olla tultu asiasta kysymään. (emt. 8)
jos jäsenhankinta ei onnistu, ei saada myöskään tulevia aktiivisia toimijoita. uhkana voikin olla, että ammattijärjestöissä toimii tulevaisuudessa vain palkkatyöläisiä edunvalvontaa hoitaen ja jäsenet ovat vain rivijäseniä. silloin työelämän kehittäminen ja työpaikkakohtaiset sopimukset voisivat hävitä sekä työnantajan ja työntekijän väliset valtasuhteet muuttua.
jäsenhankinnan tehostaminen ja sitä kautta aktiivisten jäsenten löytäminen onkin suuri haaste ammattijärjestöille, mutta onnistuessaan loistava mahdollisuus ja pelastus.
nuorten ja ammattijärjestön kohtaaminen - tutkimus nuorten aikuisten käsityksistä ammattijärjestöistä. pekka kaunismaa & kimmo lind
Research question: miten nuoret saadaan mukaan ammattijärjestötoimintaan?
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments