No linked challenges.
No linked visions.
jätehuollon tulevaisuus
Nykyinen jätehuolto tulee tulevaisuudessa muuttumaan
lainsäädäntö tulee tulevaisuudessa asettamaan tiukempia määräyksiä jätteen synnyn ehkäisylle ja jätteiden käsittelylle, samalla jätteet muuttuvat taloudellisesti merkityksellisiksi niiden sisältämien raaka-aineiden hinnan noustessa. tulevaisuudessa teollisuuden ja kaupunkiyhteisöjen tavoitteena on ns. suljettu kierto, eli järjestelmä, jossa tuotanto- ja kulutusprosessissa käytettävät ja syntyvät materiaalit pyritään ottamaan talteen ja palauttamaan takaisin prosessiin siten, että päästöjä ja jätteitä ei synny lainkaan.
raaka-aineiden hintojen kehittyminen vaikuttaa siihen, kuinka tarkkaan jätteestä erotellaan hyödynnettävät ainesosat. jossain vaiheessa tulevaisuudessa kuitenkin kaikki raaka-aineeksi käypä materiaali erotellaan jätteestä ja se osa mitä ei raaka-aineena voida hyödyntää poltetaan energiaksi tai hyödynnetään muilla tavoin. tällöin nykymuotoiset kaatopaikat vähenevät tai katoavat kokonaan. jäljelle jääneet vanhoja kaatopaikkoja voidaan hyödyntää joko biokaasun tuotannossa tai tulevaisuuden kaivoksina, joista aiempina vuosikymmeninä pois heitettyä materiaalia kaivetaan ja jalostetaan uudelleen käytettäväksi.
jätteiden erottelu ja hyödyntäminen on teollisuudessa ja kotitalouksissa suomessa jo arkipäivää, mutta itäisessä euroopassa, amerikoissa ja aasiassa tulevaisuuden haasteet ja teknologiat hallitsevilla jätehuoltoalan yrityksillä on odotettavissa suuret markkinat. eri jätelajien koneellista erottelua tulee tulevaisuudessa helpottamaan rdif-tunnisteiden lisääntyvä käyttö useissa eri tuotteissa. tunnisteen perusteella tuote voidaan jälleenkäsittelyn yhteydessä tunnistaa nopeasti ja luotettavasti ja näin uudelleenkäsittelyyn ohjaaminen on helppoa. jäteala voi tulevaisuudessa kehittyä nykyisestä materiaalin kuljetukseen ja erotteluun erikoistuneesta toiminnasta jätteen synnyn ehkäisyn ja hyödyntämisen asiantuntijaksi. tämä vaatii verkostoitumista tällaisessa ketjussa mukana olevien alojen kanssa.
tulevaisuudessa jätehuoltoalalla kasvavia markkinoita voi olla mm. jäteveden käsittelylaitteistoilla, erilaisten jätejakeiden puristimilla niin kotitalouksissa kuin teollisuudessakin, muovipolttimilla, jotka hävittäisivät kotitalouksien ja maatilojen jätemuovit ja muun orgaanisen jätteen muuttaen ne (lämpö)energiaksi, pieniä jäte-eriä punnitsevilla jäteautoilla jätteen aiheuttamisperiaatteen toteutumisen varmistamiseksi sekä jätteiden (paikka- ja tunniste)tietopalveluilla.
hietanen, olli - lauttamäki, ville - vehmas, jarmo - heikkilä, juha & lehmann-chadha, martin (2006) jätealan megatrendit ja haasteet euroopassa. loppuraportti. 170 s. tutu-julkaisuja 5/2006 http://www.tse.fi/fi/yksikot/erillislaitokset/tutu/documents/publications/tutu_2006-5.pdf
Opportunity: materiaalien käytön tehostuminen ja kaatopaikkapäästöjen väheneminen
Threat: ei uhkia
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments