No linked challenges.
No linked visions.
Onko koulusta kriittiseksi mediakasvattajaksi?
Koulun faktakulttuuri ja opetussuunnitelmien pyrkimys kansantalouden ylläpitämiseen ovat huono lähtökohta kriittiselle mediakasvatukselle.
Kriittisen kasvatuksen päämääränä on lisätä tietoisuutta yhteiskunnallisista ongelmista ja kannustaa ihmisiä toimimaan aktiivisina kansalaisina elämänlaadun parantamiseksi (Herkman 2007, 20).
Kriittisen mediakasvatuksen tavoitteena puolestaan on luoda mediasta ja viihteestä lähtökohta yhteiskunnalliselle ajattelulle (emt., 12). Median rooli nykymaailmassa on niin suuri, että se peittoaa usein koulun kasvatusvaikutuksen (emt., 39), ja koulu instituutiona pyrkii pysymään kehityksessä mukana sisällyttämällä mediaosaamista opetussuunnitelmiinsa. Koulun ja mediakasvatuksen välillä on kuitenkin useita ristiriitoja.
Yksi koulutiedon erityispiirteistä on se, että tieto esitetään varmana. Vaikka tieto muuttuu tutkimuksen edetessä ja kirjoja päivitetään, uusin tieto esitetään kuitenkin usein ainoana oikeana. Kriittinen asenne on ristiriidassa koulun triviatietoa ihannoivan kulttuurin kanssa. (Emt., 34–35.) Mediakasvatukseen yksiselitteiset faktat eivät sovi senkään takia, että media itsessään on hyvin ristiriitainen ja monisyinen ilmiö, jossa kaupallisuus ja epäkaupallisuus sekä tiedonvälitys ja viihde vuorottelevat ja lomittuvat.
Juha Herkmanin (2007, 12) mukaan kriittinen mediakasvatus edellyttää sellaisia valmiuksia metatason ajatteluun ja kognitiivisiin prosesseihin, joita pienillä lapsilla ei vielä ole. Siksi kriittinen mediakasvatus on suunnattu yläkoululaisille ja sitä vanhemmille. Jos koulu sosiaalistaa nuorimmat oppilaat ajattelemaan ylhäältä päin annettujen ajattelumallien mukaan, ei ole itsestään selvää, että oppilaat yläkouluun siirtyessään kykenevät ottamaan kriittisen asenteen koulussa – tai muuallakaan – esitettyihin asioihin.
Kriittisen kasvatuksen paradoksi on siinä, että parhaiten pärjää valtio, joka kykenee kasvattamaan kansalaisensa oman toimintansa ja kilpailukykynsä kannalta parhaiten toimiviksi. Itselleen kriittisiä kansalaisia kasvattava yhteiskunta siis ”sahaa itseään jalkaan”, sillä kriittisesti ajatteleva kansalainen ei välttämättä sovellu globaalin markkinatalouden palvelemiseen. (Emt., 19.) Koska opetussuunnitelmat sanellaan valtion korkeimmista elimistä käsin, täytyy opetussuunnitelmiin ja niiden käsitykseen kriittisyydestä suhtautua kriittisesti.
Herkmanin mukaan lukion opetussuunnitelmien perusteissa korostuu kuluttamisen ja yrittämisen näkökulma, johon verrattuna kriittinen ajattelu vaikuttaa vanhanaikaiselta valistukselta (emt., 31). Niinpä myös viestintä- ja mediaosaamisen aihekokonaisuuden tausta-ajatuksena on antaa nuorille työelämätaitoja, joiden avulla kansantaloudelliset odotukset täyttyvät. Toisaalta opetussuunnitelman perusteissa näkyy kuitenkin ajatus nuorten avuttomuudesta median äärellä, ja tähän pyritään puuttumaan kriittisyyden opettamisella. (Emt., 32.) Kriittisen mediakasvatuksen päämääränä ei kuitenkaan ole ainoastaan suojata lasta, vaan myös opettaa huomaamaan uusia näkökulmia ja ajattelemaan itsenäisesti median tarjoamien materiaalien pohjalta.
Juha Herkman 2007. Kriittinen mediakasvatus. Tampere: Vastapaino.
Research question: Kykeneekö markkinavoimille alistettu koulu tarjoamaan valmiudet aitoon median kriittiseen tulkintaan?
Can you solve this challenge?
or
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments