No linked challenges.
No linked visions.
Teledemokratia – päämääränä moniääninen politiikka
Teknologian kehittyminen mahdollistaa uusia kanavia moniääniseen politiikkaan
Me elämme yhteiskunnassa, jossa kasvokkaisviestintä ei enää aseta rajoja vuorovaikutukselle. Vaikka moniääninen politiikka ei ajatuksena ole uusi, on teknologian kehittyminen herättänyt keskustelua teledemokratian mahdollisuuksista. Teledemokratia pitää sisällään muun muassa e-äänestämisen, e-hallinnon ja e-osallisuuden. Teledemokratian myötä kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksien ajatellaan kasvavan, ja ihmiset voisivat osallistua päätöksentekoon valtavirran ohi.
2010-luvulla maailma on yhä nopeampi ja informaatiosysteemit viisaampia, mikä mahdollistaa uudet läpimurrot. E-äänestäminen ei vaadi muuta kuin nettiyhteyden, sähköisen henkilökortin ja kortinlukijan – äänestystä onkin jo kokeiltu vaihtelevin menestyksin. The Futurist lehden esittelemän aikajanan mukaan e-hallinnon arvioidaan toteutuvan vuosina 2012–2013. E-hallinnon avulla on mahdollista tukea julkisen hallinnon tehokkuutta ja vaikuttavuutta, ja myös vahvistaa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Teledemokratia on siis enemmän kuin nykyinen hallintojärjestelmä, jossa perinteisestä äänestyksestä on siirrytty e-äänestämiseen. Esimerkiksi e-osallisuuden kehittyminen voisi vaikuttaa siihen, miten me määrittelemme demokratian.
Teledemokratian tavoitehierarkian huipulla nähdään moniääninen politiikka, joka tarkoittaa muun muassa kansalaisten dialogia, aktiivisuutta, sitoutuneisuutta ja vastuuta yhteisten asioiden hoidosta. Moniäänisyyden myötä eivät kansanedustajatkaan olisi välttämättömiä, koska ihmiset voisivat itse keskustella ja päättää asioistaan.
Kysymys kuulukin, voidaanko järjestelmän toimivuuteen, kansalaisten aktiivisuuteen ja jaetun politiikan vastuullisuuteen luottaa: mitkä ovat teledemokratian mahdollisuudet ja haasteet? Moniäänisen politiikan äärimmäisenä uhkakuvana on, että saamme demokratian sijaan vahvimpien valtakunnan. Toisaalta moniäänisyys voidaan toteuttaa usealla tavalla. Viestintäteknologian interaktiivisuus mahdollistaa sen, etteivät aika ja paikka enää luo raameja vuorovaikutukselle. Teledemokratian avulla voidaan syventää ja muuttaa kansalaisten ja päättäjien välistä suhdetta ja ylipäätään roolijakoa. Vuorovaikutuksen myötä syntynyt politiikka myös sitouttaisi kansan paremmin poliittiseen päätöksentekoon. Viestintäteknologian interaktiivisuus avaa uusia mahdollisuuksia päättäjien ja kansalaisten väliselle dialogille.
Aarnio, E., Jäkälä, M., Hoffrén, J. & Isotalus, P. (2001.) Poliittisen toiminnan uusilla foorumeilla. Teknologiavälitteisyys edistäjä vai estäjä? [New forum for political actions: considering the role of technology] Tiedotustutkimus 24 (3), 4–18.
Opportunity: Parantuneet mahdollisuudet vaikuttaa asioihin
Threat: Tietosuojan ongelmat
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments