No linked challenges.
No linked visions.
Juuri ammattiin valmistuneet nuoret
Juuri ammattiin valmistuneella ei välttämättä ole aina niin sanottu voittaja fiilis. Itselle sopivan työpaikan löytäminen voi olla yllättävän vaikeaa ja pitkäkestoista.
Juuri ammattiin valmistuneella ei välttämättä ole aina niin sanottu voittaja fiilis. Itselle sopivan työpaikan löytäminen voi olla yllättävän vaikeaa ja pitkäkestoista. Aloilla, joissa työllisyystilanne ja tulevaisuudennäkymät ovat hyvät voi yksilöillä silti olla vaikeuksia pärjätä kilpailussa ja löytää sopiva työpaikka.
Juuri valmistuneilla on usein myös esimerkiksi opintolainaa ja lainan lyhentäminen alkaa tulla ajankohtaiseksi. Myös elämisen kustannukset kasvavat, koska työnhakija ei ole enää opiskelija eikä siten saa opiskelija etuja esimerkiksi matkustamisessa.
Miten juuri ammattiin valmistuneet nuoret löytäisivät nopeasti paikkansa tässä yhteiskunnassa? Voisiko heille räätälöidä jonkinlaisen turvaverkoston määräajaksi valmistumisen jälkeen?
Sanssi-kortti on ollut ihan hyvä idea, mutta näitä asioita pitäisi kehittää koko ajan.
Research question: Miten juuri ammattiin valmistuneet nuoret löytäisivät nopeasti paikkansa tässä yhteiskunnassa?
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments