No linked challenges.
No linked visions.
Nuorten ja politiikka
Suomalaisnuorten yhteiskunnalliset tiedot ovat kansainvälistä kärkeä. Kiinnostus politiikkaan ja yhteiskunnallisiin asioihin on vähäistä.
Suomalaisnuorten yhteiskunnalliset tiedot ovat kansainvälistä kärkeä. Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa Suomessa toteuttamassa ICCS-tutkimuksessa käy myös ilmi että suomalaisnuoret eivät ole kiinnostuneita politiikasta. Nuoret luottavat kuitenkin yhteiskunnan instituutioihin. Tutkimukseen osallistui kevään 2009 aikana 3307 peruskoulun 8. luokan oppilasta.
Voisi kuvitella, että kun tietoutta löytyy niin myös kiinnosta löytyy. Näin ei kuitenkaan tutkimuksen mukaan ole. Mistä kyseinen ongelma voisi johtua? Miten suomalaisten nuorten kiinnostusta politiikkaan voisi lisätä? Voihan olla, että kiinnostus politiikkaan herää nuorilla vasta myöhemmin kuin 8. luokalla.
Research question: Miten suomalaisten nuorten kiinnostusta politiikkaan voisi lisätä?
Would you like to comment?
Log in or Sign up
Comments