Added: 11.01.2010 13:58
Linked challenges:
No linked challenges.
Linked visions:
No linked visions.
Viewed 246 times
This content has been translated from Finnish. [Show original]

Suomalaiset nuoret velkaantuvat helposti

Suomessa yhä useampi nuori on velkaantunut. Velkaa otetaan mm. asumiseen, opiskeluun ja juhlimiseen.

Suomessa nuoret velkaantuvat helposti. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 velkaantumisaste oli korkein ikäryhmissä 25–34 ja 35–44. Monet nuoret joutuvat ottamaan velkaa mm. opiskeluun, asumiseen ja jopa juhlimiseen.

Yksi syy nuorten velkaantumiseen voi olla se, että nuoret eivät tiedä mitä seurauksia koituu laskujen maksamatta jättämisestä. Nuorilla on paljon asioita, joista he eivät halua tinkiä vaikka rahaa olisikin vähän. Esimerkiksi monet nuoret ovat ottaneet pikavippejä juhlimiseen ja nautintoaineisiin, vaikka heillä olisi tärkeämpiäkin menoja. Pikavipit johtavat kuitenkin helposti maksuhäiriömerkintöihin. Vuonna 2008 18–24-vuotiaille rekisteröitiin maksuhäiriömerkintöjä yhteensä noin 50 000 kappaletta (Keskustanuoret 2008).

Nuorten velkaantumisen syynä voi myös olla se, etteivät kaikki nuoret hallitse taloustiedon perusteita. Esimerkiksi Danske Bankin kyselyn mukaan 53 prosenttia 18–19- vuotiaista nuorista ei tiedä mikä on korko (Helsingin Sanomat 2008).

Nuorten lisääntyneen työttömyyden vuoksi yhä useammalle nuorelle voi tulla lisää maksuvaikeuksia, minä vuoksi ongelmaan tarvitaan nopeasti ratkaisu.

References:

Falck, M. 2008. Nuorilla entistä enemmän velkaa ja luottohäiriöitä. Keskustanuoret.
http://www.keskustanuoret.fi/portal/suomi/lehdet/nuori_keskusta-lehti/nuori_keskusta_-verkkolehti/vko_34/nuorilla_entista_enemman_velkaa_ja_luottohairioita/ . Luettu 7.1.2010

Kaartinen, R. ja Lähteenmaa, J. 2006. Miten ja mihin nuoret käyttävät pikavippejä ja muita kulutusluottoja? Kauppa- ja teollisuusministeriö.
http://www.tem.fi/files/17018/Pikavippi.pdf . Luettu 7.1.2010

Kuluttajatutkimuskeskus. 2005. Kulutus nuorten velkaantumisen taustalla.
http://www.kuluttajatutkimuskeskus.fi/files/5292/08_vuosikirja2005_nuorten_velkaantuminen.pdf

Oksanen, A. 2008. Yli puolet 18–19-vuotiaista ei tiedä, mitä korko on. Helsingin Sanomat.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Yli+puolet+18%E2%80%9319-vuotiaista+ei+tied%C3%A4+mik%C3%A4+korko+on/1135233982964 . Luettu 7.1.2010.

Peltoniemi, P. 2010. Nuorten velkaongelmia hoidetaan chattaamalla.Yle uutiset.
http://yle.fi/uutiset/teksti/kotimaa/2010/01/nuorten_velkaongelmia_hoidetaan_chattaamalla_1349764.html . Luettu 7.1.2010

Taipale, T. 2009. Velka kuristaa nuoria aikuisia. Talouselämä.
http://www.talouselama.fi/uutiset/article305587.ece . Luettu 7.1.2010

Taloussanomat. 2009. Nuori hyvätuloinen lapsiperhe – heillä on eniten velkaa.
http://www.taloussanomat.fi/raha/2009/12/10/nuori-hyvatuloinen-lapsiperhe--heilla-on-eniten-velkaa/200925399/139 . Luettu 7.1.2010

Tilastokeskus. 2009. Velat kasvoivat 7,7 prosenttia vuonna 2008.
http://www.stat.fi/til/velk/2008/velk_2008_2009-07-02_tie_001_fi.html . Luettu 7.1.2010

Research question: Miten nuorten velkaantuminen voitaisiin estää?

Can you solve this challenge? or

Would you like to comment?

Log in or Sign up